Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juusto- ja hyydykekakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juusto- ja hyydykekakut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. elokuuta 2014

Mansikka-suklaa seeprakakku




Vanhempani kävivät tuossa viikko sitten täällä etelässä kyläilemässä meillä ja mikäs sen parempi tapa juhlistaa iloista perhetapaamista kuin leipoa kakku!

Tähän kakkuun sain idean Kinuskikissan uudesta kirjasta. En vielä ole kyseistä kirjaa ostanut, mutta olen sitä kauppareissulla sen verran selaillut että kirjan seeprakakku jäi päällimmäiseksi mieleen ja halusin ehdottomasti kokeilla kyseistä tekniikkaa. Ja sehän toimii! Pitää vain pitää huoli siitä, että massa on tarpeeksi löysää, että se valuu keskeltä reunoille eikä jämähdä kököksi keskelle. 

 Alkuperäiset maut myös laimenivat jonkun verran kun lantrasin massaa maidolla, mutta kun kakun antoi maustua noin puolitoista vuorokautta niin mansikoiden kera se oli ihan huippuhyvää! 

Maidon sijaan voi hyvin käyttää Kinuskikissan tapaan vaniljajogurttia (tai mansikkamassassa vaikka mansikkajogurttia), jolloin kakun maut säilyvät mukavammin.

Kakku on tehty 18 cm korkeaan reunavuokaan, mutta sen voi yhtä hyvin tehdä 20 cm irtopohjavuokaan, jolloin siitä tulee matalampi ja laakeampi.

Pohja:

2 pötköä Domino -keksejä
75 g margariinia
20 g kuivattuja mansikkalastuja
50 g tummaa suklaata
(loraus maitoa)

Pilko keksit pieneksi muruksi leikkuulaudalla leipäveitsellä ja yhdistä sulatettuun margariiniin.
Pilko kuivatut mansikkalastut ja tumma suklaa karkeaksi rouheeksi ja lisää muihin pohja-aineksiin.
Lisää pohjaan kosteutta lorauttamalla joukkoon hieman maitoa.
Kaada massa irtopohjavuoan tai reunavuoan pohjalle leivinpaperin päälle ja painele se tiiviiksi.


Päätäyte:

2,5 dl kuohukermaa
175 g tuorejuustoa
1 dl turkkilaista jogurttia
½ dl vaniljakreemijauhetta
1 tl vaniljajauhetta
2 dl sokeria
4 dl maitoa
2,5 rkl liivatejauhetta
1 dl vettä

Valmista päätäyte vatkaamalla kerma ja lisäämällä joukkoon loput ainekset ohjeen mukaisessa järjestyksessä välillä sekoittaen.


Mansikkatäyte:

½ päätäytteestä
200 g mansikoita soseena


Jaa päätäyte kahtia ja lisää joukkoon soseutettu mansikka, tarkista maku ja lisää tarvittaessa makeutta.


Suklaatäyte:

100 g tummaa suklaata
½ dl tummaa kaakaojauhetta

Valmista suklaatäyte lisäämällä toiseen puolikkaaseen päätäytteestä sulatettu suklaa ja kaakaojauhe.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa makeutta.

Kasaa kakku kaatamalla vuorotellen pohjan päälle 1 dl mansikkatäytettä ja 1 dl suklaatäytettä.
Kaada täyte aina keskelle ja anna valua reunoille, voit vähän avittaa leviämiämistä lusikalla.
Kun täytteistä on noin 2/3 kauhottu vuokaan, pienennä määriä ½ dl:aan kerrallaan.
Nosta kakku jääjaappiin hyytymään ja anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään.


Päälle:

30 g tummaa suklaata
alle litra tuoreita mansikoita

Harjoittelin tehdä kakun päälle suklaasta sydämiä ja voit halutessasi tehdä niitä pursottamalla vielä hyytymättömän kakun päälle pari suklaapisaraa kerrallaan ja sekoittelemalla coctailtikulla niistä sydämen muotoisia.

Irrota kakku vuoasta ja koristele tuoreilla mansikoilla ja avot, valmista tuli!




Mihinkäs se seepra raidoistaan pääsisi!

Ps. Olen nyt ihastunut ihan hulluna (mieheni voisi kutsua sitä jopa pakkomielteeksi) noihin keraamisiin jalallisiin kakkulautasiin! Kuvan kakkulautanen on Ib Laursenin Mynte -sarjan valkoinen kakkuvati. Ib:llä on myös aivan älyttömästi kaikkia leivontaan liittyviä ihanuuksia, joita toivottavasti tulevaisuudessa vielä hankin kaapit pullolleen ;)



Ihanan makeaa viikonloppua!

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kesäinen triokakku



Ketkä muistaa lapsuuden kesistä trio-jäätelön? No minä ainakin muistan! Kuinka kiva olikaan tehdä pallo jäätelöstä, josta saa kolme ihanaa makua yhtäaikaa! Nam! 

Triojäätelön innoittamana kehittelin tämän ihanan kesäisen kakun, jonka höystin tuoreilla marjoilla, suklaalla ja cashewpähkinöillä. Tämä on vähän niin kuin aikuisten versio triojätskistä, mutta maistunee myös perheen pienemmillekin!

Tein vaihtelun vuoksi kakkuun pienenpienen voi-sokerikakkupohjan, jonka murensin kypsänä, lisäsin siihen paahdettuja pähkinöitä, suklaarouhetta sekä sitruunamehua ja kermaa pitämään massan koossa. Pohja on siis vähän niin kuin cakepopsien taikina eli tahmea ja kostea ennemmin kuin rapea. Sisälle kakkuun tein hauskan mansikkapiilon, jonka huomaa vasta kakkua leikatessa! 
Surprise!


Niin kuin varmaan olette huomanneet, olen muokannut blogini ulkoasua. Nyt se on jo hieman enemmän itseni näköinen. Banneri vaihtui uuteen, kun ihana ystäväni ja huipputaitava valokuvaaja Anni Huovila teki blogilleni logon, jota nyt ylpeänä esittelen! Banneri on siis valokuvineen päivineen Annin käsialaa ja itse asiassa tämän triokakun kuvatkin on Annin ottamia! Kiitos Annille, mitenhän ilman sinua tulisin toimeen <3 Tässä muuten linkki Annin blogiin.


Kakku on tehty halkaisijaltaan 18 cm irtopohjavuokaan

Pohja:

1 muna
3/4 dl sokeria 
30 g voita
3/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus vaniljajauhetta

Lisäksi:

kourallinen paahdettuja ja suolattuja cashewpähkinöitä
kourallinensuklaarouhetta
loraus kermaa
loraus sitruunamehua

Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi käsivatkaimella.
Sulata voi, sekoita kuivat aineet ja lisää muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun suorakaiteen muotoiseen pieneen uunivuokaan ja paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.
Anna pohjan hetki jäähtyä ja murenna pohja murusiksi.
Lisää joukkoon pähkinät, suklaarouhe sekä kerma ja sitruunamehu ja sekoita massa tasaiseksi.
Kaada massa irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle ja painele massa pohjalle.

 Täytteet:

5 dl kuohukermaa
200 g tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
1/2 tl vaniljajauhetta

Valmista päätäyte vatkaamalla kerma ja lisäämällä siihen tuorejuusto, sokeri ja vaniljajauhe.

Mansikkatäyte:

pohjalle n. 10 mansikkaa
1 dl mansikkaa soseutettuna
2 tl liivatejauhetta
2 rkl sitruunamehua

Aseta kakkupohjan päälle halkaisijaltaan noin 10 senttinen irtopohjavuoan reuna ja sen sisälle mansikat.
Jaa päätäyte puoliksi ja ota puolikkaasta täytteestä reilu 1/3.
Lisää täytteeseen mansikkasose ja sitruunamehuun liotettu, jäähtynyt liivateseos ja kaada mansikoiden päälle.
Nosta kakku hyytymään jääkaappiin noin tunniksi.
Irrota pienen irtopohjavuoan reuna varovasti.

Suklaatäyte:

50 g tuoreita mustikoita
50 g tummaa suklaata 
2 tl liivatejauhetta
2 rkl vettä

Valmista suklaatäyte 2/3 täytteeseen (puolet päätäytteestä menee vaniljatäytteeseen) lisäämällä siihen sulatettu suklaa ja jäähtynyt liivateseos sekä lopuksi tuoreet mustikat varovasti sekoittaen.
Kaada suklaatäyte kakun ulkoreunalle niin, että täyte tulee mansikkatäytteen kanssa samalle tasolle.
Anna kakun taas hyytyä noin tunti jääkaapissa.

Vaniljatäyte:

3 rkl vaniljakreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 tl liivatejauhetta
3 rkl vettä

Valmista viimein vaniljatäyte lisäämällä puoleen päätäytteeseen vaniljakreemi ja vaniljasokeri sekä jäähtynyt liivateseos.
Kaada hyytyneen kakun päälle ja anna hyytyä noin kaksi tuntia jääkaapissa.

Päälle:

150 g tuoreita mustikoita
200 g  tuoreita mansikoita
kourallinen cashewpähkinöitä
suklaarouhetta

Irrota kakku vuoasta ja koristele marjoilla, pähkinöillä ja suklaarouheella!



Ja eikun herkuttelemaan!


Ps. Muistakaahan käydä kurkkaamassa Instagrammista kuvia sukulaisilleni ja ystävilleni tekemistäni kakuista! Ja muista, jos näet kuvissa jotain sellaista, mitä en ole vielä blogissani julkaissut ja haluaisit tarkemmat ohjeet esim. jonkun koristeen tekoon, ota yhteyttä sillä autan erittäin mielelläni!

Mitä muuten tykkäätte blogin uudesta ulkoasusta?

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Hääpäivän minttuinen mansikkakakku



Hääpäivä, mikä ihana tekosyy taas leipoa! 

Vietettiin mieheni kanssa tänään siis kolmatta hääpäiväämme ja koska sovimme, ettemme osta toisillemme mitään, päätin tehdä päivästä hieman juhlavamman leipomalla kehittelemäni kakun.

Sain myös ihan huikean idean blogini kehittämiseen ja siihen, että saan oman sekä lukijoiden mielenkiinnon pidettyä yllä. 

Päätin nimittäin yhdistää kaksi rakasta harrastustani, nimittäin leipomisen ja sisustuksen! Tulen myös tekemään erilaisia kattauksia aina mahdollisuuksien mukaan.

Tässä postauksessa harjoittelen vielä, mikä luultavasti näkyy myös kuvissani, toivon siis kovasti kärsivällisyyttä amatööriyttäni kohtaan ;)

Kävin tänään hakemassa hieman inspiraatiota Imatran kirpputoreilta ja teinkin monta ihanaa löytöä, mutta niistä lisää tulevissa postauksissa.


Tässä tulee kuitenkin ihanan kesäisen kakun ohje.

Kakkuvuoan reunoille:

voiteluun ruokaöljyä
jauhotukseen tomusokeria

Browniepohja:

100 g voita
100 g tummaa suklaata
125 g fariinisokeria
125 g sokeria
½ tl vaniljajauhetta
2 munaa
½ dl tummaa kaakaojauhetta
100 g vehnäjauhoja
¼ tl ruususuolaa
100 g kuorittuja suolaamattomia pistaasipähkinöitä


Väliin ja reunoille:

250 g makeita tuoreita mansikoita viipaleina

Mansikkaminttumousse:

2 kananmunan valkuaista
1 dl sokeria
250 g makeita tuoreita mansikoita
½-1 ruukku tuoretta minttua
4 dl vispikermaa
175 g tuorejuustoa
½ tl vaniljajauhetta
5 tl liivatejauhetta
5 rkl vettä


Koristeluun:

100 g tuoreita makeita mansikoita
50 g tummaa suklaata
mintunlehtiä


 Browniepohja:

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sulata voi ja suklaa kattilassa.
Lisää joukkoon sokerit ja munat.
Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan.
Levitä taikina uunipellille (35cm*25cm) leivinpaperin päälle ja paista noin 15-20 minuuttia.
Anna jäähtyä ja leikkaa levystä kaksi halkaisijaltaan 16 cm palaa.


Mansikkaminttumousse:

Vaahdota munanvalkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Soseuta mansikat ja mintunlehdet hienoksi soseeksi.
Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto, vaniljajauhe ja liivate.
Yhdistä valkuaisvaahto, mansikkasose ja kerma-tuorejuustoseos.
Kasaa kakku 18 senttiseen reuna/irtopohjavuokaan.
Pursota mansikkamoussea kakun reunoille noin 1 sentin levyinen ja paksuinen reuna.
Kaada kakun pohjaksi riisimurosuklaaseos ja sen päälle brownie-pohja ja levitä pohjan päälle kerros mansikkaviipaleita ja asettele reunoille nätit viipaleet.
Kaada vuokaan puolet moussesta ja nosta brownie-pohja ja loput mansikoista kakun päälle.
Kaada loput moussesta kakun päälle.

Koristelu:

Sulata suklaa ja dippaa puolet mansikoista.
Valuta loppu suklaa leivinpaperin päälle ja nosta hetkeksi pakastimeen.
Vuole suklaasta lastuja juustohöylällä.
Irrota kakku vuoasta/reunasta ja koristele mintunlehdillä, mansikoilla ja suklaalastuilla.

 



Ps. Tuo kaunis jalallinen kakkulautanen kupuineen on ostettu edullisesti IKEAsta ;)


Ihanaa alkukesää kaikille ja muistakaa nauttia mansikoista!



maanantai 24. helmikuuta 2014

Mango-valkosuklaajuustokakku



Ah, tässä tulee oma henkilökohtainen suosikkijuustokakku <3 Pohjalla ihanaa kaurakeksiä tai Digestiveä, täytteenä täyteläinen valkosuklaatäyte ja päällä raikas mango, voiko parempaa ja yksinkertaisempaa ollakkaan..


Pohja:

300 g Digestivejä tai kaurakeksejä
75 g Oivariinia
(tilkka maitoa)

Pilko keksit leipäveitsellä leikkuulaudan päällä pieneksi silpuksi. Sulata margariini ja lisää keksisilppuun, lisää tarvittaessa tilkka maitoa ja sekoita. Kaada seos leivinpaperipalan päälle irtopohjavuokaan (halkaisija 23 cm) ja levitä.


Täyte:

5 dl kuohukermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g valkosuklaata
5 tl liivatejauhetta/10 kpl liivatelehtiä
tilkka vettä
2 tl vaniljasokeria
(2 rkl sokeria)

Vaahdota kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto ja sula suklaa. Liota liivatetta tilkassa vettä, lämmitä mikrossa ja lisää jäähtynyt seos ohuena nauhana täytteeseen. Mausta vaniljasokerilla, tarkista makeus ja lisää tarvittaessa makeutta sokerilla. Kaada täyte pohjan päälle ja levitä tasaisesti. Poista ilmakuplat nostamalla kakku n. 10 cm pöytätason yläpuolelle ja pudottamalla se pöydälle noin kymmenen kertaa, tasoita vielä pinta. Peitä kakku foliolla tai kelmulla ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään kahdeksi tunniksi.


Kiille:

4dl Bonne mangososetta (löytyy hillohyllystä)
1 rkl sokeria 
4 tl liivatejauhetta/ 8 kpl liivatelehtiä
tilkka vettä

Lisää mangososeeseen sokeri ja liivateseos. Kaada seos kakun päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään noin kahdeksi tunniksi.


Päälle:

25 g valkosuklaata
ananaskirsikoita

Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluastialle. Sulata suklaa ja pursota haluamiasi kuvioita kakun pintaan, koristele ananaskirsikoilla.

torstai 30. elokuuta 2012

Lime-mansikkakakku (gluteeniton)




Kehittelin kesäiseksi kihlajaiskakuksi gluteenittoman kakun, joka on täytekakun ja juustokakun risteytys. Koska en omista suorakaiteen muotoista reunavuokaa, askartelin sellaisen kaksinkertaisesta alumiinifoliosta.

Kakusta tuli hieman epäsymmetrinen, joten peittelin jälkiä noilla suklaasydämillä ja limeviipaleilla. Lopputulos oli hieman sekava, mutta loppujen lopuksi pidin tästä kakusta sen erilaisuuden vuoksi.


Pohja:

3 1/2 dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita
  3 dl maitoa
  3 1/2 dl sokeria
  3 munaa

Yhdistä kuivat aineet, sulata voi ja lisää voisulaan maito.


Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi ja lisää ensin voisula-maitoseos ja sen jälkeen kuivat aineet.



Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Nosta levy jäähtymään ritilän päälle.



Leikkaa kakkulevy kahtia ja nosta toinen pala kaksinkerroin taitellulle alumiinifoliopalalle.



Kostutus:

n. 1 1/2 dl mansikkamehua

Kostuta pohjapala mansikkamehulla.


Taittele alumiinifolio niin, että siitä muodostuu pohjapalan muotoinen vuoka.


Mansikkatäyte:

4 liivatelehteä
2 1/2 dl Flora kuohua
250 g maitorahkaa
150 g tuorejuustoa
3/4 litraa tuoreita/pakaste mansikoita
1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kuohukerma ja lisää joukkoon rahka ja tuorejuusto. Sulata liivatelehdet höyryävään vesitilkkaan ja anna jäähtyä. Sekoita mansikat ja sokeri ja soseuta. 


Lisää sose sekä liivateseos kerma-rahkaseokseen ja mausta vanilliinisokerilla. 


Kaada mansikkatäyte pohjapalan päälle foliovuokaan. 

 

Tasoita täyte ja nosta vuoka noin tunniksi jääkaappiin hyytymään.



Limetäyte:

4 liivatelehteä
2 1/2 dl Flora kuohua
250 g maitorahkaa
150 g tuorejuustoa
3 limen mehu
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
(vihreää elintarvikeväriä)


Valmista limetäyte samaan tyyliin kuin mansikkatäyte. Purista limeistä mehut.



Voit halutessasi lisätä mehuun vihreää elintarvikeväriä.


VINKKI! Jos haluat limetäytteestä kirpeämmän, voit halutessasi vähentää sokerin määrää. Vastaavasti, jos haluat ettei täytteestä tule niin kirpeä, voit lisätä sokeria 1 rkl kerrallaan.


Aseta toinen puoli kakkupohjasta hyytyneen mansikkatäytteen päälle ja kostuta se mansikkamehulla.


Kaada valmis limetäyte vuokaan.


Tasoita täyte ja nosta kakku vähintään tunniksi jääkaappiin hyytymään.



Päälle:

2 viipaloitua limeä
reilu litra tuoreita mansikoita

Viipaloi lime ja mansikat ja lado kakun päälle haluamallasi tavalla.



 
 
 


Kiille:
1 1/2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Valmista kiille kiehauttamalla aineksia noin puoli minuuttia niin, että sokeri sulaa veteen kunnolla, jäähdytä seos ja lisää kiille lusikalla mansikoiden ja limen päälle ja pieniin kolosiin.


Lisää aluksi ohut kerros ja sen jälkeen tarvittaessa lisää. Nosta kakku hetkeksi jääkaappiin.



EI NÄIN! Hyytelösokeri hyytyy nopeasti ja siksi se tulee laittaa marjojen päälle heti kiilteen valmistuksen jälkeen.

 

Irroittele hyytynyt kakku foliosta veitsen avulla.


Leikkaa kakun reunat siisteiksi veitsellä.

Reunoille:

2 1/2 dl Flora kuohua
1 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma löysäksi, lisää vaniljakreemijauhe ja jatka vatkaamista kunnes kerma on tarpeeksi jäykkää.


Pursota reunoille haluamallasi pursostusterällä. Näihin pursotuksiin käytin tähtityllaa.


Puolita loput limeviipaleet ja asettele kakun päälle.



Suklaasydämet:

50-75 g tummaa suklaata

Sulata suklaa mikrossa 30 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen.


Valuta sula suklaa pienellä pyöreällä tyllalla varustettuun pursotuspussiin.


Pursota kalvosuikaleille sydämiä tai muita haluamiasi kuvioita ja nosta ne pakastimeen jähmettymään pariksi minuutiksi.


Nosta kalvot pakastimesta ja painele kakun reunaa vasten, kalvosuikale irtoaa helposti, kun suklaa on tarttunut kakun reunaan.


Pursota lopusta suklaasta irtonaisia sydämiä leivinpaperille, anna niiden jähmettyä jääkaapissa tai pakastimessa. Irroittele sydämet leivinpaperista ja nosta kakun päälle haarukan avulla.


Leikkaa lopuksi yli menevä alumiinifolio pois.