tiistai 20. marraskuuta 2012

Coca-Cola Cherry -täytekakku



 
 
Nonii, tästä se taas lähtee! Luvassa on siis vielä viime kesäisiä tuotoksia. Uusia on tullut tehtyä, mutta aika ei ole riittänyt niiden päivittämiseen tänne ja mielelläni tietysti jatkaisin niillä uusimmilla, mutta olen päättänyt, että päivitän kakut blogiin aikajärjestyksessä, joten täältä pesee.

Tämän kakun tein mieheni siskon pojan rippijuhliin. Poika on hullu cokisfani ja lempicola on kirsikkakola, joten ideoitiin hänelle osuva kakku juhlaa varten. Itse pulloon olin tyytyväinen, mutta kakkukuvan, jota on käytetty pullon etikettinä, olisi voinut leikata pienemmäksi, jotta se olisi istunut paremmin pullon kylkeen ja näyttänyt aidommalta.


Pohja:

2 pellillistä Kinuskikissan mehevää tummaa kakkupohjaa..

4 dl vehnäjauhoja
3 dl perunajauhoja
6 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl suolaa
4 tl vaniljasokeria
3 dl tummaa kaakaojauhetta
300 g voita
  6 dl maitoa
  7 dl sokeria
  6 munaa

 Yhdistä kuivat aineet, sulata voi ja lisää voisulaan maito.


Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi ja lisää ensin voisula-maitoseos ja sen jälkeen kuivat aineet.


Jaa taikina kahtia ja paista korkeareunaisella pellillä 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Nosta levy jäähtymään ritilän päälle.


VINKKI! Voit paistaa kakkupohjat etukäteen ja pakastaa ne.

Leikkaa kakkupohjat pitkittäissuunnassa niin, että toinen pala on 2/3 levyn leveydestä ja toinen pala 1/3, pointtina on siis että saadaan kolme samankokoista suorakaiteen muotoista kakkulevyä. Aseta 2/3 levy kakkualuselle kakkupaperin ja leivinpaperin päälle. Voit kakkulevyn käsittelyn helpottamiseksi leikata levyn vielä kahtia.


Kostutus:

3 dl Coca-Colaa

Kostuta kakkupohja Cokiksella.

 


Väliin:

 2 litraa tuoreita kirsikoita 
1/2 dl sokeria

Huuhdo ja putsaa kirsikat. Pilko kirsikoita pienemmäksi ja lisää sokeri.



Levitä puolet kirsikoista kostutetulle kakkulevylle.


Cola-täyte:

5 liivatelehteä
6 dl vispikermaa
250 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria
1 1/2 korkillista Sodastream Cola-uutetta


Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma vaahdoksi, lisää joukkoon rahka ja tuorejuusto ja mausta sokereilla ja Cola-uutteella.


Sulata liivatelehdet höyryävään vesitilikkaan ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Kaada liivateseos täytteeseen ohuena vanana koko ajan sekoittaen.


Levitä vähän yli 1/3 täytteestä yhteen väliin.


Muotoile kakku pullon muotoiseksi esimerkiksi leipäveistä käyttäen.


Levitä ohut kerros täytettä koko kakun päälle suklaamassan tartuntapinnaksi.


Kaulittava suklaamassa:

400 g tummaa suklaata
4 dl siirappia
8 dl tomusokeria

Sulata suklaa mikrossa.



Kuumenna siirappia kattilassa niin, että siitä tulee juoksevaa. Yhdistä suklaa ja siirappi ja lisää sekaan tomusokeri.


Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun astiaan ja anna jähmettyä yön yli jääkaapissa.

 

Kauli massasta noin 1/2 kaakaojauheen avulla ja nosta ensin pullon alaosan päälle ja asettele kaulittu massa pullon muotoihin.



Kauli pullolle pohja, asettele se paikoilleen ja leikkaa yli menevä osuus pois. Tee pohjan reunaan pieniä kevyitä viiltoja.


Kauli loput massasta pullon kaulaa varten ja nosta kakun päälle. Leikkaa ylimenevä massa pois terävällä veitsellä.


Leikkaa kakkukuvasta sopiva etiketti kakun päälle.



Kostuta kakun pintaa (sitä kohtaa mihin etiketti tulee) vedellä, jotta kakkukuva saa hyvän tartuntapinnan.


Nosta kuva kakun päälle tarjoilupäivänä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti