maanantai 3. joulukuuta 2012

Mörkökakku




Käy muumilaaksoon.. 
Tämä pelottava mörkö tuli siskoni ystävän polttareihin. Kakku matkasi toisen, Pikku Myy -kakun kanssa muistaakseni Järvenpäähän asti. Kakku on liivatteeton ja koristelujen mustaa massaa lukuunottamatta gluteeniton. Jos kakusta haluaa täysin gluteenittoman (niin kuin usein keliaakikot haluavat), korvaa koristelujen mustat osat mustalla gluteenittomalla marsipaanilla tai mustalla sokerimassalla.

Pohja:
(2 pellillistä)
3 dl gluteenittomia jauhoja
  2 dl perunajauhoja
  4 1/2 tl leivinjauhetta
  1 1/2 tl suolaa
  3 tl vaniljasokeria
  2 dl tummaa kaakaojauhetta
  225 g voita
  4 1/2 dl maitoa
  3 1/2 dl sokeria
  5 munaa

Yhdistä kuivat aineet, sulata voi ja lisää voisulaan maito.


Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi ja lisää ensin voisula-maitoseos ja sen jälkeen kuivat aineet.



Kaada puolet taikinasta leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Nosta levy jäähtymään ritilän päälle.


Puolita pohja ja nosta pala kakkualustalle kakkupaperin ja leivinpaperin päälle.

Kostutus:

1 1/2 dl maitoa
1 tl vanilliinisokeria


Kostuta kakku vaniljamaidolla.


Väliin:

2 litraa tuoreita viipaloituja mansikoita.


Levitä puolet mansikoista yhteen väliin.


Suklaamoussetäyte:
1 dl kahvia
200 g maitosuklaata
1 kananmunankeltuainen
1 pss Vegegeliä
5 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
200 g tuorejuustoa
1/2 dl vaniljakreemijauhetta
1-2 rkl sokeria
2 tl vanilliinisokeria


Kaada kahvi ja paloiteltu suklaa kattilaan ja sulata.


Erottele kananmunan keltuainen valkuaisesta ja sekoita keltuainen jäähtyneeseen suklaakahviseokseen.


  Valmista Vegegel -seos paketin ohjeen mukaan.


Kaada hieman jäähtynyt Vegegel -seos ohuena nauhana seokseen koko ajan sekoittaen.


Vaahdota kerma, lisää joukkoon rahka ja tuorejuusto. Sekoita joukkoon vaniljakreemijauhe ja sokerit ja suklaa-kahviseos.


Levitä 1/3 suklaamoussetäytteestä yhteen kakun väliin. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin noin tunniksi.

 

 Muotoile kakku mörön muotoiseksi ja levitä päälle loput suklaamoussetäytteestä.


Vaahtokarkkimassa:

öljyä
450 g gluteenittomia vaahtokarkkeja
9-11 dl tomusokeria
  3 rkl vettä
mustaa elintarvikeväriä


Öljyä taikinakulho talouspaperin avulla. Sulata vaahtokarkit öljytyssä kulhossa mikrossa täydellä teholla 30 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen. Värjää vaahtokarkkisula mustalla elintarvikevärillä.



Siivilöi noin puolet tomusokerista toiseen kulhoon ja kaada vaahtokarkkisula kulhoon.


Sekoita käsivatkaimella taikinakoukkuja apuna käyttäen.


Siivilöi loput tomusokerista massaan ja vaivaa tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperin päälle ja paketoi. Sulje paketti vielä muovipussiin ja anna vetäytyä pari päivää.

HUOM! Tee massa vähintään päivä ennen käyttöä.



Kauli massa tomusokerin avulla leivinpaperin päällä..


..ja nosta kakun päälle.


Leikkaa yli menevät reunat pois.


Koristeluun:

valkoista sokerimassaa
must marsipaania 
TAI
jota käytin myös Angry Birds -kakun koristelussa


Muotoile mörölle silmät, nenä suu ja kädet ja kiinnitä sokerikuorrutteella.



BÖÖ!



3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. montako päivää aikaisemmin vaahtokarkkimassa pitää tehdä että se on mahdollisimman helppo käsitellä??? :D

    VastaaPoista
  3. Hei.

    Tuli mieleen tätä vanhempaa reseptiä lukiessa että tiesithän vaahtokarkkien sisältävän liivatetta? Ei käy siis kasvissyöjälle, eikä varsinkaan vegaanille.

    Ihana mörkökakku, sain tästä ideaa oman tyttären synttärikakkuun! =)

    VastaaPoista