maanantai 26. marraskuuta 2012

Triplasuklaahoukutus appelsiinitäytteellä





Tämä sacherkakkua muistuttava suklaakakku tuli entisen työkaverini pojan 18-vuotissyntymäpäiville. Toiveena oli suklaakakku, jossa päällä suklaakuorrutus. Suklaata tuohon menikin, levy jos toinen..


Pohja:

4 munaa
2 dl sokeria
200 g voita
200 g tummaa suklaata
1 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria


Leikkaa leivinpaperista kakkuvuon muotoinen pala. Voitele ja korppujauhota reunat ja aseta leivinpaperipala vuoan pohjalle.


Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi.


Sulata voi ja suklaa mikrossa ja lisää joukkoon maito.


Lisää seos munasokerivaahtoon.


Sekoita kuivat aineet ja siivilöi taikinan sekaan.


Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin tunti 175 asteessa. Tarkista kypsyys hammastikulla.


Anna kakkupohjan jäähtyä hetki ja kumoa se lautaselle.


Leikkaa täysin jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Jotta saat paloista samankokoisia, leikkaa kakun reunaan apuviivat ennen pohjan leikkaamista.



Kostutukseen:

1 1/2 dl maitoa
1 tl vanilliinisokeria


Aseta kansipala vuoan pohjalle alassuin ja kostuta vaniljamaidolla.



Väliin:

150-200 g appelsiinimarmeladia


Levitä puolet marmeladista yhteen väliin.



Suklaamoussetäyte:

1 dl kahvia
200 g maitosuklaata
1 kananmunankeltuainen
3 liivatelehteä
5 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
200 g tuorejuustoa
1/2 dl vaniljakreemijauhetta
1-2 rkl sokeria
2 tl vanilliinisokeria


Kaada kahvi ja paloiteltu suklaa kattilaan ja sulata.


Erottele kananmunan keltuainen valkuaisesta ja sekoita keltuainen jäähtyneeseen suklaakahviseokseen.


Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä muutama minuuttia ja sulata höyryävään vesitilkkaan. Kaada jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana seokseen koko ajan sekoittaen.


Vaahdota kerma, lisää joukkoon rahka ja tuorejuusto. Sekoita joukkoon vaniljakreemijauhe ja sokerit ja suklaa-kahviseos.


Levitä yhteen kakun väliin vähän yli 1/3 suklaamoussesta.



Kokoa loppu kakusta, vuoraa foliolla tai tuorekelmulla ja nosta päälle painoksi lautanen. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään noin tunniksi.


Kumoa kakku ritilälle ja levitä loput täytteestä kakun päälle ja reunoille.



Suklaakuorrutus:

2 1/2 dl kuohukermaa
25 g voita
200 g tummaa suklaata


Mittaa kerma ja voi kattilaan ja lämmitä niin, että voi sulaa.


Paloittele joukkoon suklaa ja lämmitä seosta niin, että suklaa sulaa.


Levitä kuorrute ripeästi kakun päälle ja reunoille.




Päälle:

100 g valkosuklaata

Sulata suklaa mikrossa, kaada leivinpaperin päälle ja nosta pakastimeen noin puoleksi tunniksi.



Raasta suklaata juustohöylällä ja koristele kakku.





Siirrä kakku tarjoilualustalle kakkupaperin ja leivinpaperin päälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti